Tänä kesänä vietimme poikkeuksellisesti juhannusta lainamökillä järven rannalla Laukaalla. Koirat eivät olleet ennen käyneet siellä ja aloittivat hullunjuoksun ympäri pihoja kun pääsivät autosta ulos. Varsinkin Nemo oli varsin riemuissaan paikasta ja erityisesti pehmeä rantahiekka veti sitä puoleensa.
Sorsajahtiinkin Nemo kerkesi pariin otteeseen, kunnes joutui toteamaan ettei niitä elävänä oikein meinaa saada kiinni, osaavat pirulaiset vielä lentääkin... Nemon riemu oli ylimmillään kun velipoika Kamu saapui myös porukoineen juhannuksenviettoon. Joka labbiksen unelmajuhannuksen ainekset olivat kasassa: uimista, kavereita ja ruokaa. Aatonaattoiltana ihmettelimme vähän Nemon etutassussa peukalonpään kokoista pattia, mutta ajattelimme sen olevan hyönteisenpurema tai jonkinlainen "urheiluvamma" päättömästä juoksentelusta.
Aattona oli tarkoitus käydä vetämässä Nemolle ja Kamulle treenijäljet, mutta toisin kävi: aloin ihmetellä Nemon epänormaalin vaisua olemusta ja tutkin tassun tarkemmin. Kuinka ollakaan, patissa näkyi kaksi pientä reikää vieri vieressä. Kyynpurema! Aikani soiteltuani sain päivystävän eläinlääkärin kiinni Jyväskylästä. Sain häneltä hyvinkin kattavan tietopaketin kyynpuremasta. Koska Nemon oireet olivat lieviä (turvotus oli vähäistä, ruoka maistui eikä se oksentanut) ell kehotti vaan tarkkailemaan koiraa, mutta lähtemään heti Jyväskylää kohti jos oireet pahenee.Tassua särki selvästi, Nemo aristi sitä ja möllötti paikallaan lähes koko juhannusaaton. Ja minä kävin vähän väliä tarkistamassa hengittääkö Nemo ja kun se meni pissalle, kipitin perässä tutkimaan onko pissassa verta... Ja seuraavana päivänä kaikki oli taas hyvin. Vähän tassua näytti vielä särkevän, mutta muuten koira vaikutti ihan hyvinvoivalta. Oli kuitenkin onni onnettomuudessa, että käärme puri nuorta, tervettä ja isoa Nemoa eikä vanha herra Coxia tai pikkuista Ossia. Tämmöisestäkin on nyt sitten selvitty hengissä.
Ja kotimatkalla lohtua antoivat kaverit...
